Living the dream

Kauniit hyvästit

Urheilijalle yksi tärkeimmistä ominaisuuksista mielestäni on halu hakea omia rajoja. Siirtää ja puskea rajoja. Ylittää itsensä ja nauttia siitä. Urheilija nauttii itseensä tutustumisesta ja kehittämisestä. Olen huomannut etten enää pysty siihen ja se tarkoittaa vain yhtä asiaa. On aika jättää hyvästit. Kulunut vuosi on ollut monin tavoin raskas. Lähdin Tokio projektiin uskoen siihen itse, 37-vuotiaana kolmen lapsen isänä. Olin täynnä intoa. Kausi 2018 ilman paineita taisi olla urani paras. Nautin kilpailemisesta ja harjoittelusta enemmän, kuin ehkä ikinä. Seuraavana talvena sain harjoiteltua todella laadukkaasti ja pyörä kulkikin kaudella 2019 ennätysvauhtia. Tammikuun 2020 Espanjan leirillä olin myös monessa suhteessa ennätyskunnossa. Talven juoksuharjoittelu oli tuottanut tulosta ja teinkin ehkä elämäni parhaan duathlon suorituksen Espanjan leirillä paikallissa duathlon kisassa. Lähdin kauden ensimmäiseen maailman cup kisaan Australiaan täynnä intoa ja itseluottamusta. Australian kisan epäonnistumisen ja koronan vuoksi etsin motivaatiota muutamia viikkoja. Kisojen siirtyessä, epävarmuuden jatkuessa loppukesä oli vaikeaa aikaa. Kevään aikana jouduin myös toteamaan, ettei henkilökohtainen elämäkään ollut tasapainossa. Urheilija on kuitenkin aika hyvä siirtämään ongelmat taka-alalle ja keskittymään urheiluun. Näin myös minä tein, kärsin pahasta olosta ja olin urheilija.
121016010_10158784307004413_2781363528490571696_o

Kesällä henkilökohtaisessa elämässä sain kokea jotain uutta. Menin naimisiin pitkäaikaisen puolisoni Terjan kanssa. Vietimme koronan tuoman mahdollisuuden vuoksi paljon aikaa mökillä. Pääsin hengähtämään, jätin mökille mennessä urheilijaminän kotiin. Annoin itselle aikaa ajatella, annoin tilaa ajatuksille.

IMG_6549

Viimein elokuussa julkaistiin lokakuulle kaksi maailman cupin kisaa, Kanadassa ja Portugalissa. Mietin muutaman päivän aionko kisata tällä kaudella, miten järkevää matkustaminen on ja perutaanko nämäkin kisat vielä. Tein päätöksen kisojen suhteen. Olen urheilija, tämä on ammattini, tämä on työtäni. Ensin päätin, että lähden Portugaliin, jos sinne pääsee ja kisa järjestetään. Nukuin yön yli ja aamulenkillä ajatukseni kirkastuivat lopullisesti. Kisaan myös Kanadassa, jos se suinkin on mahdollista. Kanadan kisa peruttiin, mutta Portugalin kisa jäi kalenteriin. Syyskuussa huomasin kuitenkin uudelleen, ettei kaikki ole kuten ennen. Päätimme valmentajani Panun kanssa rytmityksestä, jossa tiistai ja perjantai ovat tehopäiviä. Niinä päivinä keskityn vain harjoitteluun. Aamun uinnin jälkeen saatoin levätä sohvalla viisikin tuntia keräten intoa ja energiaa päivän toiseen harjoitukseen, kovaan yhdistelmään. Vaikeimpina päivinä itkin ennen talliin menoa, itkin motivaation- ja itseluottamuksen puutetta. Sain kuitenkin tehtyä jokaisen harjoituksen kuukausien ajan aina Portugalin kisaan saakka, silti tunne ei ollut kuten ennen. Onnekseni sain mukaan kisareissulle valmentajani Panun. Tiesin Panun antavan minulle itseluottamusta, jota kukaan muu ei voi antaa. Tiesin Panun antavan minulle myös tiettyä rauhallisuutta. Oli kiva lähteä kisaamaan, kun Panu oli vierelläni. Onnistuneen kisan jälkeen istuin autossa kisapaikalta hotellille. Sanoin Panulle tämä oli tässä, tiesin sen olevan ohi, kyyneleet valuivat pitkin kasvojani. Päätin kuitenkin antaa itsellesi aikaa, näin iso päätös pitää tehdä rauhassa.

120943818_10158784297069413_6513656432042239760_o

Urheilu, rakkaus ja perhe, ne tuovat ilon elämääni. Ne ovat elämäni. Katosin matkan varrella, ehkä jopa minun täytyi, että voin olla se huippu-urheilija joka olin, ehkä se oli keino menestyä, asettaa itsensä etusijalle. Olla se itsekäs huippu-urheilija mitä huipulle pääsy vaatii. Tein väärin perhettäni kohtaan. Nyt on aika yrittää korjata se, antaa perheelleni aikaa. Asettaa heidät etusijalle. Urheilu, perhe ja rakkaus tulevat edelleen olemaan iloni lähde, järjestys on vain muuttunut. Perhe, rakkaus läheisiin ja viimeisenä urheilu, urheilu omaksi iloksi. Ei muiden, ei menestyksen, ei voiton vaan rakkauden lajiin. Rakastan edelleen harjoittelua, rakastan edelleen kovia harjoituksia yksin tallissa. Pitkiä raskaita pyörätreenejä Espanjassa, kovia uinteja altaassa.
23659369_10155977096743421_7261974312618643939_n
Elämä jatkuu, uusi elämä alkaa. Elämäni on aina mennyt jaksoissa, kun vanha elämä on loppunut uusi on alkanut. Lapsuus, nuoruus ennen sairautta, elämä syövän ja vammautumisen jälkeen, elämä isän kuoleman jälkeen, elämä avioeron jälkeen, elämä Terjan kanssa, elämä urheilijana ja tämä uusi elämä aviomiehenä ja isänä. Kaikki se on tehnyt minusta sen Jussin mikä tänä päivänä olen. Täynnä haavoja, täynnä säröjä, mutta kokonaisen.

Odotan myös innolla tulevaa, olen innoissani työstäni. Pääsen panostamaan TRIBase valmennukseen ja Kuntomon kehitykseen.

Elämä jatkuu.