Kausi puolivälissä
Vielä on kisoja jäljellä, kausi on onneksi vasta puolivälissä. Ranskan onnistuneen maailman cupin jälkeen minulta on jäänyt väliin maailman cupin kisat Kanadassa: Montreal & Magog ja Tokion maailman cup. Syynä tähän on oma ranking sijoitukseni. Vaikka olen ollut viimeisen vuoden aikana kolmessa kisassa sijoilla 5-6 ei se riitä rankingissä kovinkaan korkealle. Parhaillaan olin rankingissä sijalla 18, mutta nyt sijoitus on laskenut 20-30 väliin riippuen ajanjaksosta. Ranking mudostuu previous pointseista eli aiemmista kisoista ja viimeisen 12kk aikana kisaamista kisoista. Vuoden 2017 välivuoden vuoksi minulla ei ole ollut previous pointseja ja nyt niitä on viime keväältä, mutta samaan aikaan minulla ei ole viimeisen vuoden ajalta pisteitä. Muissa maanosissa arvokisat on jo pidetty, mutta meidän EM-kisat ovat vasta syyskuun puolivälissä. Myös EM-kisat ovat kovatasoisimmat maanosien arvokisoista, joka tarkoittaa sitä, että sieltä ei ole niin helppoa ottaa pisteitä. Myös kansalliset kisat eli meidän SM-kisat olivat vasta pari viikkoa sitten, joista sain tietysti tärkeät 150p Suomen mestaruudesta. Tällä hetkellä meidän luokassa on rankingissa n. 100-200 urheilijaa riippuen missä kohtaa kautta tätä rankingia katsoo.
No kun en ole päässyt maailmalla kisaamaan olen rakentanut kuntoa Suomessa. Kisasin ensin Alajärvellä sprintissä, jossa sijoituin toiseksi. Sitten kisasin Joroisten pikamatkalla, jossa olin seitsemäs kovassa seurassa. Viimeinen kisaviikonloppu on ollut pari viikkoa sitten, kun lauantaina juoksin z-maratonin 5km asfalttikisan ja sunnuntaina Virpienimen Sprintin. Z-Maratonilla vauhti ei ollut aivan tavoitteen mukaista haastavan reitin ja yksinjuoksun vuoksi. Vetoapuja ei ollut ja loppuaika oli tasan 19min. Sunnuntaihin palauduin yllättävän hyvin ja kun vielä kisa muuttui duathloniksi kylmän veden vuoksi tiesin, että saan kisata jopa kokonaiskisan voitosta.
Viime talvi on rakennettu pyöräkuntoa oikein olantakaa ja se on tuottanut tulosta. Alajärvellä, Virpiniemessä pyöräaikani on ollut kisan nopein ja Joroisilla se oli toiseksi nopeinta, vaikka kisassa oli monta todella kovaa ajajaa plus kalustossa hävisin aika reippaasti. Juoksu on kehittynyt koko kesän ajan kivasti eteenpäin, koska olen voinut juosta pitkästä aikaa itselle isoja määriä 40-60km / vko. Olen myös tämän vuoksi päässyt juoksemaan todella kovia tehoja radalla, joka on nostanut selkeästi vauhtia. Uinnin suhteen kesä on ollut äärimmäisen hankala. Täällä Pohjoisessa vedet ovat olleet melkein koko kesän todella kylmiä ja uimahalli oli kiinni kaksi viikkoa. Onnekseni olen saanut uinnin pidettyä edes jollakin tasolla, jonka vuoksi olenkin ollut äärimmäisen luottavainen kuntooni koko kesän. Ensimmäinen vuosi pitkään aikaan, kun olen saanut harjoitella koko kauden, viime syksystä saakka terveenä.
Harjoitteluun tuli pakollinen tauko puolitoista viikkoa sitten, kun kaaduin aika rajusti pyörällä pitkällä lenkilä. Kaatuminen oli inhimillinen virhe, joka sattuu jokaiselle pyöräilijälle varmasti joskus. Ajoin keulassa, ajoa takana satku ja vika 30km jäljellä. Vauhtia hieman päälle 40km/h ja perus ajamista myötätuuleen tasaisella. Tie oli huonossa kunnossa ja rekkaliikenne kova. Ajoin auttamatta liian lähellä reunaa, pieni kuoppa tiessä ja perään railo josta eturengas haukkasi. Sekunnin murto-osassa alkoi lento. Pyörä ja mies teki voltin ja suoraan ojaan. Tulin sopivasti kyljelleni, jonka vuoksi osumaa sai vain reisi kyynärpää ja proteesijalan polvi osui kiveen. Keräilin ojassa hetken itseäni ja valmentaja Panu oikoi pyörän ajokuntoon. Arvioitiin polven kunto ja ajettiin vika 25-30km kotiin. Päivystyksessä viisi tikkiä polveen.
Haastavinta näissä tilanteissa on jalan puuttuminen. Tikkien ja turvotuksen vuoksi proteesin käyttö on mahdotonta. Päälle kun saman puolen kyynärpää ja ranne on hellänä niin vasen puoli on aikalailla poissa pelistä. Ensimmäisen viikon aikana sain tehtyä pari kevyttä pyöräharjoitusta. Puoltoista viikkoa kaatumisesta sain tikit pois ja ensimmäistä kertaa uimaan. Samana päivänä tein ensimmäisen pyörän tehoharjoituksen. Yllättävän hyvin olin saanut pidettyä aineenvaihdunnan käynnissä, koska reenit lähtivät hyvin käyntiin heti alusta alkaen. Juoksu on vielä pannassa, mutta tavoitteena on päästä juoksemaan jo tällä viikolla kaksi viikkoa kaatumisesta.
Seuraavat kisat ovatkin jo oven takana. Ensi torstaina on lento kohti Sveitsin Lausannea, jossa ovat MM-kisat. Olen ilmoittautunut kahteen eri kisaan, omaan para MM-kisaan ja AG-kisaan eli ikäkausisarjojen kisaan. Jos en pääse viivalle omaan kisaan, osallistun AG kisaan. Maanantaina lennän Sveitsistä kotiin ja torstaina lennämme perheen kanssa Espanjan Barcelonan maailman cup kisaan. Sunnuntaina kisan jälkeen matkustamme autolla Torreviejaan tuttuun Espanjan leirikohteeseen, jossa vietän aikaa 4-8vkoa vuodesta. Torstaina ajamme lajijohtaja Markon ja paratriathlonisti Liisa Liljan kanssa Valenciaan, jossa kisataan lauantaina EM-kisoissa. Perhe saa jäädä nauttimaan auringosta ja lämmöstä Torreviejaan Valencian kisan ajaksi. Haluan poistaa häiriötekijät ja saa perhekin nauttia lomasta rauhassa. Maanantaina palaamme perheen kanssa kotiin. Tämän reissun jälkeen edessä on toivottavasti vielä lokakuussa Turkin ja Portugalin maailman cupit. Marraskuun alussa suuntaan Espanjaan leirille ja valmistautumaan seuraavaan kauteen.
Kausi on ollut kokonaisuudessaan aivan mahtava, vaikka kisoihin pääsy onkin aiheuttanut harmaita hiuksia. Enemmän valmentaja Panua on tainnut huolettaa miten saan pidettyä motivaation yllä harjoitteluun, kun välillä on näyttänyt etten pääse ikinä viivalle. Motivaation kanssa ei ole ollut ongelmia missään vaiheessa, ei edes kaatumisen jälkeen. Tärkeimpänä asiana tälle on varmasti terveenä pysyminen ja balanssin löytyminen perheen, työn ja triathlonin välillä. Minulta kysytään usein mistä saan motivaation jokaiseen reenin ja heräämiseen aamulla reeneihin? Eihän jokainen reeni voi olla pelkkää ihanaa ja nautintoa, mutta viimeistään reenin jälkeen tunne on mahtava. Ehkä eniten saan yksittäisistä reeneistä intoa, kun en onnistuvat. Varsinkin koviin pyöräharjoituksiin lähtiessä fiilis on usein aika karmea. Pelottaa, jännittää, ei nappaa, koska on tiedossa mitä edessä odottaa. Kun reenin saa puskettua loppuun fiilis on mahtava. Eilen viimeksi tunne oli koko reenin ajan, etten saa tehtyä reeniä ohjeen mukaan, mun on pakko lopettaa, en pysty. Pätkin reenin palasiin ja lopetin ajattelun. Menin hetken kerralla eteenpäin. Reenin lopussa olo oli mahtava, mä tein sen! Se tunne kantaa usein useamman päivän, jonka vuoksi myös tylsemmät kevyet reenit maistuu ja niitä on mukava tehdä. Kokonaisuutena tunne on, että nautin tekemisestä tällä hetkellä äärimmäisen paljon, taas voin sanoa elän unelmaani.
Tarve pesupalveluille? Lue lisää -> klikkaa kuvaa!
