Living the dream

Peruskestävyyskauden kovaa harjoittelua

Viikot 49 ja 50 olivat ensimmäiset kovat viikot Thaimaan leirin jälkeen ja tarkoitus oli mennä todella kovaa varsinkin määrällisesti. Jouluna tulisi kuitenkin kevyempi jakso, joten nyt oli hyvä aika harjoitella kovaa ja katsoa kuinka hyvin kroppa jaksaa rasitusta. Tavoitteena oli tehdä kaksi tehopäivää viikossa ja harjoitustunteja n. 20-25h/vko.

Maanantai alkoi normaaliin tapaan uinnilla ja illalla vuorossa oli circuit ja päälle juoksu. Heti alkuun 4h päivä. Circuitissa tuli leikittyä tehoilla hieman liikaa, kun innostuimme Panu Liedon kanssa kisailemaan. Tämä tarkoitti sitä, että tehoja ei voitukaan tehdä tiistaina vaan viikon ensimmäiset tehot siirrettiin keskiviikolle. Tiistaina taas aamulla 90min uinti ja illalla 90min pyörää + tunti salibandya kevyenä kikkailuna. Keskiviikkona aamulla 20x50m altaassa mahtavalla fiiliksellä ja tehoilla. Kaikki vedot 65s lähdöllä ja kovempaakin olisin voinut mennä. Illalla vuorossa oli yhdistelmäharjoitus pyörä+juoksu, 8min kovaa pyörällä vastuksella ja kilometri juoksua päälle. Tämä toistettiin neljä kertaa. Kotona pieni lepo ja sitten vielä 90min päälle maastopyörää kevyenä palautteluna. Torstai menikin työkeikalla Helsingissä, joten aikaa jäi vain lyhyeen 75min pyörään vastuksella. Perjantaina taas normipäivä, aamulla 90min uinti ja illalla pitkä juoksu 90min + lyhyt pyörä. Lauantaina uimahalli olikin kiinni itsenäisyyspäivän vuoksi. Aamulla nukuttiin pitkään ja 10.30 juostiin 10km tv-kova Panun kanssa + verrat päälle. Yhteensä juoksu n. 16km. Päivällä salibandy ja illalla vielä kevyt pyörä 60min. Sunnuntain yritin pyhittää parhaalla mahdollisella tavalla perheelle ja tein päivän huoltavat harjoitukset vasta illalla. 90min pyörää ja 1h juoksua. Ensimmäinen viikko oli takana ja fiilis loistava. Yli 21h harjoittelua ja silti olin voinut tehdä työni hyvin. Jostain syystä edes perhe ei kokenut, että olisin ollut paljon kotoa pois, syytä tähän en saanut selville.

nimetön

Kuva 1: Ensimmäisen viikon harjoittelut.

Toinen viikko alkoi tuttuun tapaan uinnilla 90min. Illalla taas circuit ja juoksu. Kroppa tuntui todella väsyneeltä circuitissa eikä tilannetta helpottanut yhtään kova kilpailu ja tehot Panun kanssa. Tiistaina aamulla taas 90min uintia ja illalla 75min pyörää ja tunti salibandya. Keskiviikkona vuorossa oli taas tehot, aamulla 5x200m uintia. Nyt väsymys näkyi jo selvästi, kädet olivat todella väsyneet ja hapoilla. Ensimmäistä kertaa triathlon uran aikana lopetin harjoituksen kesken, viimeinen 200m jäi sataan metriin. Ilta meni töissä, että päivän harjoitukset piti suunnitella uudelleen. Meninkin suoraan uimasta Ouluhallille tekemään yhdistelmäharjoituksen. 15min pyörää ja 2km juoksua, tämä kaksi kertaa. Väsymyksestä huolimatta jaksoin kuitenkin painaa aika hyvin ja sykkeetkin nousivat vielä anakynnykselle saakka. Torstaina työt vaikeuttivat harjoittelua ja aikaa jäi vain parin tunnin pyöräharjoitukseen. Perjantaina amputoitu jalka osoitti jo väsymisen merkkejä ja jouduin jättämään juoksun väliin, että voin lauantaina juosta. Aamulla taas 90min uinti ja illalla kaksi ja puoli tuntia pyörää pk:na. Lauantaina aamulla kova uinti 20x50m. Yhdeksännen vedon aikana päätin, että pakko lopettaa en vaan pysty, mutta jostain syystä sain voimaa vetää aina yhden lisää. Näin mentiin loppuun saakka ja viimeiset viisi vetoa olivatkin parhaita, tahdonvoimaa!!! Uinnin jälkeen yritin nukkua päikkärit, mutta kroppa kävi niin ylikierroksilla, ettei nukkumisesta mitään tullut. Päivän toisena reeninä juoksin reenikaveri Jyrkin kanssa 10km tv-kovan. Päätettiin, että mennään eka vitonen 4,20-4,30 kilsoja ja kiristetään siitä. Ekan vitosen sykkeet olivat n. 170 ja toiselle vitoselle lähdettiin kiristämään vauhtia. Toinen vitonen mentiin 4,10-3,50 vauhtia ja sykkeet nousivat sitä mukaa. Jyrkin vetäessä oli vaan pakko yrittää roikkua mukana ja viimeisen kilsan keskisyke oli 192 (maksimi 193) ja pari sataa metriä syke paukutti 194, eli samalla tuli saatua uusi maksimisyke juoksuunkin. Käsittämätön veto toisen kovan viikon viimeisenä tehona. Tais tulla reenistä kyynel silmään molemmilla mulla ja valmentajalla. Makasin juoksun jälkeen pari tuntia sohvalla ja yritin syödä jotain väkisellä, olo oli ihan hirveä. Kävin ajamassa vielä 90min pyörää, jossa flow palasi ja oli mahtava jauhaa pyörää. Sykkeet huiteli koko reenin ajan 150-160, mutta syke oli levossakin yli sata. Illalla lähdin tuulettumaan pikkujouluihin, jossa väsymyksen unohti. Sunnuntaina hyvät yöunet, pojan salibändyturnaus ja illalla vielä 45min pyörää ja 45min juoksua. Sykkeetkin pysyivät kurissa ja menin koko 90min PK1:stä eli sykealueella 110-120.

nimetön2nimetön

Kuva 2: Toisen viikon harjoittelut.

Toisen viikon harjoitustuntimäärä oli hieman yli 22h, eli yhteensä kahteen viikkoon hieman alle 45h. Laadullisesti kaksi viikkoa oli varmasti urani parasta harjoittelua vieläpä työn ohessa kotona. Tällaisia kaksi viikkoisia pitäisi saada vielä tehtyä 5-6 kpl ennen kauden alkua. Nämä kehittää!!! Mahtava fiilis lähteä joulun viettoon, kun edessä on kevyt harjoittelujakso.

20141203_125405