Living the dream

Syksyn kuulumisia

Edmontonin kisan jälkeen menin ihan fiiliksen mukaan ja kuuntelin kroppaa kannattaako treenaamista jatkaa vai aloittaa jo off-season. Energiaa riitti reissun jälkeen edelleen ja intoa treenaamiseen. Jostain syystä halu nousta edelleen kuudelta aamulla uimaan oli tallella, joten päätin mennä kolmen viikon blogi kerralla eteenpäin ja kuulostella kroppaa. Samalla ajattelin, että jos jokin aamu ei kiinnosta herätä uimaan jään nukkumaan ja suon itselleni hieman rennompaa menoa.

Edmontonin jälkeen jo heti seuraavana keskiviikkona alkoi Oulussa Krossikommuunin järjestämät syysrossit eli joka keskiviikko kuuden viikon ajan Oulussa olisi ilmaiset cyclorossi/mtb kisat. Jokainen kisa on eri paikassa Oulussa ja kisa kestää aina 45min. Nämä ovat niin mukavia treenejä ja vieläpä kehittäviä, että jo siksi jaksaa edelleen harjoitella järjestelmällisesti. Itse ajan kisat perus maastopyörällä ilman mitään suurempia hifistelyjä. MTB ajotaitoni ovat todella heikot, koska itsellä tulee ajeltua maasturilla vain talvi ja silloinkin vain yleensä helppoja reittejä peruskestävyys lenkkeinä. No noita kisoja en olekaan lähtenyt ikinä voittamaan vaan tekemään kovan harjoituksen pyörällä.  Jotakin kisojen suosiosta kertoo osanottojamäärä mikä on ollut joka kisassa yli 95 ihmistä.

_MG_2683

Tällä hetkellä on siis tarkoitus harjoitella vielä kovaa ainakin 15.10.2015 saakka, jolloin lähden Espanjan lämpöön viikoksi harjoittelemaan. Espanjan jälkeen olisi tarkoitus aloittaa ylimenokausi. Viime vuonna ylimenokausi kesti kolme viikkoa, jolloin en harjoitellut oikeastaan ollenkaan. Se ei minulla toiminut ja siksi palaankin tänä vuonna takaisin vanhaan eli kevennän treeniä vain pariksi viikoksi ja menen enemmän fiilis pohjalta.

_MG_2508

Uusi kausi alkaa siis marraskuulla. Vielä emme ole lyöneet lukkoon ensi kauden kisoja tai leirejä, mutta tavoitteena olisi olla töistä pois joulu-tammikuussa mahdollisimman paljon ja saada siihen ajanjaksoon ainakin yksi leiri lämpimässä. Tammikuussa on Etelä-Afrikan Ironman 70,3 kisa, jonne olisi tarkoitus mennä, jos harjoittelu menee suunnitelmien mukaisesti. Maailman cup alkaa maaliskuussa Etelä-Afrikan kisalla, missä haluaisin aloittaa ensi kauden pisteiden keruun kohti RIO:a.