Voittaminen!

Olen aina rakastanut voittamista ja vihannut häviämistä! Haluan voittaa, oli kyse sitten huippu-urheilusta tai Kimple lautapelistä. Sairaalloinen voittamisen tarve on elänyt minussa aina. Jo pienenä lapsena Uno kortit lensivät takkaan, jos voittoa ei tullut.

Triathlonissa voittaminen on harvinaista herkkua ja tämän asian ymmärtäminen onkin ollut lajissa kaikkein vaikeinta. On ollut pakko oppia nauttimaan hyvistä suorituksista ja onnistumisista, jotka koen lajin sisällä harvinaisiksi. Jääkiekossa vain voitolla oli väliä, vain voitto kelpasi. Triathlonissa vain yksi voi voittaa. Voittamisen todennäköisyys on todella pieni. Minun luokassani ja minun kohdallani todennäköisyys on olemattoman pieni. Jääkiekossa voiton mahdollisuus oli 50%, sillä tasapeliä ei arvokisoissa tunneta.

On ollut käsittämättömän raskasta olla huippu-urheilija, joka ei voita ikinä. Olla urheilija, joka rakastaa voittamista ja haluaa vain yhtä asiaa; voittaa. Voiton kokeminen on  kuin huumetta; parasta mitä urheilusta voi saada. En ole koskaan saanut yhtä suurta tyydytystä kehuista, näkyvyydestä tai esillä olosta kuin mitä itse voittaminen on saanut minussa aikaan. Tottakai näistä kaikista silti tykkään ja arvostan kaikkea saamaani arvostusta ja tukea. Silti ne eivät ole verrattavissa voittamisen tunteeseen. Minulle on aina ollut tärkeintä tulos sekä se mitä itse ajattelen suorituksestani.

Edmontonista takaisin tullessa oivalsin lentokoneessa jotain todella tärkeää. Triathlonissa voi olla JA PITÄÄ OLLA tyytyväinen muuhunkin kuin voittoon. Täytyy osata asettaa sijoitus ja tulos oikeaan arvoon. Tässäminulla on vielä oppimista. Ymmärtäessäni yhä selvemmin voiton pienen mahdollisuuden, kiehtoo ja innostaa triathlon minua päivä päivältä vain enemmän. Triathlon on lajina äärimmäisen haastava ja kova. Se on laji, jossa voi oppia ja kehittyä joka päivä lisää. Haluan oppia lisää!